· Blogi

Vapun tienoilla vietetään Hyvien valintojen viikkoa

Hyvien valintojen viikko 29.4.–5.5. on kampanja, jossa kuluttajia muistutetaan suomalaisen työn valinnan vaikutuksista. Avainlippu-yritykset kertovat, miksi juuri heidän tuotteensa tai palvelunsa on hyvä valinta niin yhteiskunnan, yrityksen kuin yksittäisen suomalaisenkin kannalta. Viime vuonna ensimmäistä kertaa toteutettu tempaus sai mukaan satoja Avainlippu-yrityksiä. Tänä vuonna kampanja uudistuu, ja mukaan tulevat myös Design from Finland ja Yhteiskunnallinen Yritys -merkkiä kantavat yritykset.

Alkuperä ratkaisee – suomalaisvanhemmat valitsevat kotimaisen lastenruoan

Suomalaisen Työn Liiton teettämän tutkimuksen mukaan suomalainen alkuperä on tärkeää etenkin elintarvikkeiden ja lastenruoan kohdalla. Vastaajista 64 prosenttia korosti suomalaisuuden merkitystä jonkin verran tai paljon lastenruoissa. Vanhempien tietoisuus lastenruoan maistuvuudesta, ravitsemuksellisuudesta sekä säilöntä- ja väriaineettomuudesta saa valitsemaan perheen pienimmille kotimaisen vaihtoehdon.

Esittelyssä Avainlippu-kontti

Avainlipun 50-vuotisjuhlaa on juhlittu tänä kesänä ympäri Suomen kiertävän Avainlippu-kontin kanssa. Kontti on rakennettu ja sisustettu Avainlippu-yritysten tuotteilla. Kiertue starttasi Helsingistä toukokuussa Avainlipun juhlaseminaarin saattelemana, minkä jälkeen se on kiertänyt Suomea yhdessä Radio Novan Made in Finland -kiertueen kanssa käyden Oulussa, Seinäjoella, Vaasassa, Jyväskylässä ja Kuopiossa. Kontti nähdään vielä heinäkuussa Porin SuomiAreenassa. Nyt on aika tutustua kontin sisustukseen tarkemmin.

Avainlipun 50-vuotissyntymäpäivät Kuopiossa: suomalaisuus on tärkeä arvo savolaisille

Suomen pitkäikäisin alkuperämerkki Avainlippu juhlii 50 vuottaan Kuopiossa, joka tarjoaa vetovoimaisen toimintaympäristön monen eri alan yritykselle. Avainlippua käyttäviä yrityksiä Pohjois-Savon alueella on yli 50, jotka edustavat muun muassa rahoituspalveluita, rakennustoimintaa ja vaatevalmistusta. Itä-Suomen alueella Avainlippu-yrityksiä on hieman yli 200 ja koko Suomen alueella Avainlippu-tunnuksia on myönnetty noin 2 000 yritykselle ja yli 3 000 tuotteelle tai palvelulle.

Keski-Suomen sydän sykkii suomalaisuudelle

Jyväskylä otti meidät vastaan lämpimästi, kun Avainlippu-kiertue saapui Jyväskylään 23. – 24.6. Saimme nähdä Suomen kesää monelta kantilta; tiistai alkoi sateisena ja päättyi aurinkoiseen ja lämpimään iltaan, keskiviikkona satoi ja paistoi vuorotellen. Keväällä toteutetun Suomalaisen Työn Liiton kyselyn mukaan keskisuomalaiset pitävät suomalaisuutta tärkeänä ostopäätöksiin vaikuttavana tekijänä. Tämä näkyi myös kiinnostuksessa Avainlipun kiertuetta kohtaan. Sää ei jyväskyläläisiä pelottanut, vaan Avainlippu-kontilla riitti vierailijoita molempina päivinä.

Avainlipun 50-vuotispäivät Jyväskylässä: keskisuomalaiset suosivat paikallista ja lähellä tuotettua

Suomen vanhin alkuperämerkki Avainlippu juhlii 50 vuoden taivaltaan Jyväskylässä, jossa muun Keski-Suomen tavoin arvostetaan paikallisuutta ja lähituotantoa. Suomalaisen Työn Liiton teettämän kyselyn mukaan Keski-Suomen vastaajat kokevat sekä suomalaisuuden että oman paikkakunnan tukemisen omilla kulutusvalinnoilla erittäin tärkeäksi. Läheltä ostetut tuotteet ja palvelut luovat työtä ja toimeentuloa omalle paikkakunnalle.

Hae Avainlippua!
Onhan siinä Avainlippu