· Blogi

Vapun tienoilla vietetään Hyvien valintojen viikkoa

Hyvien valintojen viikko 29.4.–5.5. on kampanja, jossa kuluttajia muistutetaan suomalaisen työn valinnan vaikutuksista. Avainlippu-yritykset kertovat, miksi juuri heidän tuotteensa tai palvelunsa on hyvä valinta niin yhteiskunnan, yrityksen kuin yksittäisen suomalaisenkin kannalta. Viime vuonna ensimmäistä kertaa toteutettu tempaus sai mukaan satoja Avainlippu-yrityksiä. Tänä vuonna kampanja uudistuu, ja mukaan tulevat myös Design from Finland ja Yhteiskunnallinen Yritys -merkkiä kantavat yritykset.

Kategoria: Tiedotteet

Avainlipun 50-vuotissyntymäpäivät Kuopiossa: suomalaisuus on tärkeä arvo savolaisille

Suomen pitkäikäisin alkuperämerkki Avainlippu juhlii 50 vuottaan Kuopiossa, joka tarjoaa vetovoimaisen toimintaympäristön monen eri alan yritykselle. Avainlippua käyttäviä yrityksiä Pohjois-Savon alueella on yli 50, jotka edustavat muun muassa rahoituspalveluita, rakennustoimintaa ja vaatevalmistusta. Itä-Suomen alueella Avainlippu-yrityksiä on hieman yli 200 ja koko Suomen alueella Avainlippu-tunnuksia on myönnetty noin 2 000 yritykselle ja yli 3 000 tuotteelle tai palvelulle.

Avainlipun 50-vuotispäivät Jyväskylässä: keskisuomalaiset suosivat paikallista ja lähellä tuotettua

Suomen vanhin alkuperämerkki Avainlippu juhlii 50 vuoden taivaltaan Jyväskylässä, jossa muun Keski-Suomen tavoin arvostetaan paikallisuutta ja lähituotantoa. Suomalaisen Työn Liiton teettämän kyselyn mukaan Keski-Suomen vastaajat kokevat sekä suomalaisuuden että oman paikkakunnan tukemisen omilla kulutusvalinnoilla erittäin tärkeäksi. Läheltä ostetut tuotteet ja palvelut luovat työtä ja toimeentuloa omalle paikkakunnalle.

Avainlipun 50-vuotispäivät Vaasassa: suomalainen työ on ylpeästi kansainvälistä – kuten myös Rannikko-Pohjanmaa

Suomen vanhin alkuperämerkki Avainlippu juhlistaa 50 vuottaan Vaasassa ja haastaa yritykset liputtamaan suomalaisuutta myös kansainvälisissä verkostoissaan. Pohjanmaa on tässä mielessä yksi maamme potentiaalisimmista alueista, jolla on pitkät perinteet ja kokemus ulkomaankaupasta. Tätä osaamista tarvitaan erityisesti nykyisessä talous- ja suhdannetilanteessa, josta Suomi ei nouse ilman kasvuhakuisia vientiyrityksiä. Näitä arvokkaita ponnistuksia myös Suomalaisen Työn Liitto haluaa olla mukana tukemassa. Monille ulkomaisille yritysasiakkaille ja -kumppaneille Avainlippu viestii laadusta, korkealuokkaisesta osaamisesta ja luotettavuudesta.

Avainlipun 50-vuotisjuhlaa vietetään Seinäjoella: pohjalaiset ylpeitä alueen yrityksistä

Suomen pitkäikäisin alkuperämerkki Avainlippu juhlistaa 50 merkkivuottaan ”Nostetaan Suomi plussalle”-teemalla eri puolilla maata, myös Seinäjoella. Avainlippu voi tänä päivänä hyvin, se kasvaa ja elää vahvasti nykypäivässä. Viime vuonna 450 uutta yritystä sai Avainlippu-tunnuksen ja pelkästään Etelä- ja Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueella Avainlippu-yrityksiä on 170.

Pohjois-Pohjanmaalla työnteko on sisukasta

Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa suomalainen työ nähdään muuhun Suomeen verrattuna erityisesti sisukkaana. Myös perusteellisuus ja säntillisyys korostuvat hieman suhteessa muuhun maahan samoin kuin puurtaminen, mikä nähdään yleisestikin tyypillisenä piirteenä suomalaiselle työlle. Kuten muutkin suomalaiset, pohjoisten maakuntien vastaajat kaipaavat työntekoon lisää iloa, mutta myös palveluasennetta ja rohkeutta tehdä uusia asioita.

Suomalaisten mielestä 15 vuotta on paras ikä aloittaa kesätyöt

Sopivin ikä kesätöiden aloittamiseen on suomalaisten mielestä 15 vuotta, kertoo Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu-kysely. Yhteensä yhdeksän kymmenestä vastaajasta katsoo, että kesätyöt olisi parasta aloittaa alle 17-vuotiaana. Esikuvat työn tekemiselle löytyvät läheltä: yli puolelle suomalaisista se on joko isä tai äiti – julkkisten ja poliitikkojen sijaan.

Töitä tehdään joko leivän tai ilon vuoksi

Liki puolet Suomalaisen Työn Liiton teettämään kyselyyn vastanneista suomalaisista kokee työn positiiviseksi osaksi elämää tai keinoksi toteuttaa itseään. Ensisijaisesti työn katsotaan kuitenkin käytännönläheisesti tuovan leivän pöytään. Suomalaisesta työstä kertoo Avainlippu-merkki, joka täyttää tällä viikolla 50 vuotta.

Suomalaisten mielestä työmies on palkkansa ansainnut

Työn tekemisellä on aina ollut merkittävä rooli suomalaisten arjessa, mikä on kirvoittanut lukuisan joukon työtä ja työntekoa kuvaavia sananlaskuja. Suomalaisen työn päivän juhlintaan valmistautuvan kansan mielestä parhaiten työn henkeä kiteyttää toteamus palkan ansaitsemisesta. Myös sanonta työn loputtomasta määrästä nousi kärkisijoille Suomalaisen Työn Liiton teettämässä kyselyssä.

Suomalaiset toivovat työelämään lisää iloa, rohkeutta ja palveluasennetta

Suomen pitkäikäisin alkuperämerkki Avainlippu juhlistaa 50 merkkivuottaan ”Nostetaan Suomi plussalle”-teemalla eri puolilla maata. Merkkivuoden kunniaksi Suomalaisen Työn Liitto kysyi suomalaisilta parhaiten suomalaista työtä kuvaavia piirteitä. Vastaajien mukaan asiantuntijuus, sisu ja ahkeruus kuvaavat parhaiten suomalaista työtä ja työntekoa. Kyselyyn vastanneet kaipaisivat työelämään lisää työn iloa, rohkeutta tehdä uusia asioita ja palveluasennetta.

Hae Avainlippua!
Onhan siinä Avainlippu