· Blogi

Osta työtä Suomeen -päivänä 1.12. valitaan suomalaista

Osta työtä Suomeen -päivää vietetään 1.12. jo yhdeksättä kertaa. Päivän tarkoitus on muistuttaa, millaisia myönteisiä vaikutuksia suomalaisten tuotteiden ja palveluiden ostamisella on. Jokainen kotimainen ostos lisää työllisyyttämme ja yhteiskuntamme verotuloja. Siis niitä tuloja, joilla maksetaan hyvinvointiamme. Suomalaisen tuotteen tai palvelun valinta ei siis ole hyväntekeväisyyttä vaan hyvällä tavalla itsekäs päätös. 

Kategoria: Tiedotteet

Tutkimus: Nuorille ei riitä mikä tahansa työ

Kaksi kolmesta nuoresta on sitä mieltä, että tärkeintä heille on saada tehdä itseään kiinnostavaa työtä. Seuraavaksi eniten nuoret haluavat saada läheisiä ystäviä ja saavuttaa elämässään henkinen tasapaino. Sekä nuoret että aikuiset arvostavat työtä, sillä molemmista vastaajaryhmistä 90 prosenttia piti kiinnostavaa työtä erittäin tai melko tärkeänä asiana.

Tutkimus: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus yhä voimakkaammin – naiset ovat miehiä tiedostavampia

Suomalaiset nuoret haluavat ostaa vastuullisesti tuotettuja tuotteita ja palveluita, erityisesti nuoret naiset. Vaikka nautinto ja brändit vaikuttavat nuorten ostamiseen tällä hetkellä selvästi enemmän kuin aikuisilla, arvioivat nuoret tulevaisuudessa tekevänsä ostopäätöksensä yhä vahvemmin perustuen vastuullisuuteen ja ympäristönäkökulmiin.

”Yritysten ostopäätösten vaikutus on valtava” – Kuluttajien mielestä yritysten tulisi ostaa enemmän kotimaista

Suomessa toimivat yritykset ostavat vuosittain tuotteita ja palveluita noin 190 miljardilla eurolla. Reilu 70 prosenttia ostoista on kotimaisia. Suomalaisista yli 80 prosenttia on sitä mieltä, että yritysten tulisi hankkia tuotteet ja palvelut pääasiassa Suomesta. Jos yritysten tekemien ostojen kotimaisuusaste nousisi prosenttiyksiköllä, tämä tarkoittaisi peräti 1,9 miljardin euron lisäystä kotimaisiin ostoihin.

Valmistujaislahjojen alkuperällä on väliä suomalaisille

Suomalaisen Työn Liiton teettämästä tutkimuksesta selviää, että yli kaksi kolmasosaa suomalaisista pitää kotimaisuutta tärkeänä seikkana valmistujaislahjaa hankkiessaan. Tällä viikolla ylioppilaslakin painaa päähänsä noin 27 000 uutta ylioppilasta. Kevät on juhlan aikaa myös monella ammattiin valmistuneella sekä korkeakoulututkinnon suorittaneella. Vilkkaalla lahjasesongilla on suuri merkitys monelle suomalaisyritykselle.

Alkuperä ratkaisee – suomalaisvanhemmat valitsevat kotimaisen lastenruoan

Suomalaisen Työn Liiton teettämän tutkimuksen mukaan suomalainen alkuperä on tärkeää etenkin elintarvikkeiden ja lastenruoan kohdalla. Vastaajista 64 prosenttia korosti suomalaisuuden merkitystä jonkin verran tai paljon lastenruoissa. Vanhempien tietoisuus lastenruoan maistuvuudesta, ravitsemuksellisuudesta sekä säilöntä- ja väriaineettomuudesta saa valitsemaan perheen pienimmille kotimaisen vaihtoehdon.

Hae Avainlippua!
Onhan siinä Avainlippu