Sinä vuonna, kun minä synnyin, siis vuonna 1965, tapahtui Suomessa melkoisia asioita. Suomen ensimmäinen jäähalli, Hakametsän halli, avattiin Tampereella, ja The Rolling Stones esiintyi Yyterin juhannusjuhlilla. Tuona samana vuonna oli herra Olavi Reinilä, mainostoimiston taitava graafikko, päättänyt osallistua kilpailuun, jossa etsittiin parasta tunnusta kotimaisuuskampanjalle. Hän piirsi ja väritti työpöytänsä ääressä ja loi minut: mustan avaimen, jonka päässä oli sinivalkoinen suomenlippu. Taustan hän väritti järvensiniseksi ja terävät iskulauseet valkoisiksi: ”Osta suomalaista – se on kaikki kotiinpäin.”
Olavi Reinilä suunnitteli Avainlippu-tunnuksen kotimaisuuskampanjalle vuonna 1965.
Erik Bruunin suunnittelema juliste Kotimaisen tuotannon vuoden ”pehmeään kesäkampanjaan” vuodelta 1972.
Ja arvatkaapa mitä, minä voitin! Minua kutsuttiin iskeväksi ja isänmaallisuuteen vetoavaksi – olin tästä melko polleana – ja minut laitettiin vaikka minkämoiseen julisteeseen, mainokseen ja tuotteeseen. Olin suomalaisen työn jykevä tunnus, kotimaisuuskampanjan kansallinen päätähti. Pääsin televisioon ja radioon, ja heläyttipä Katri Helena minusta menevän jenkankin. Joulupukkiakin pääsin tapaamaan, kun avasimme yhdessä joulukadun Helsingin Aleksanterinkadulla. Se vasta oli vauhdikasta aikaa.
Kymmenen vuotta hurahti nopeasti kampanjoiden keulakuvana. Olin iskostunut kaikkien suomalaisten mieliin, ja kaikki tunnistivat minut. Vuonna 1975 tapahtui jotain, joka mullisti siihenastisen taipaleeni suunnan: minusta tehtiin ihka oikea alkuperämerkki. Voitteko kuvitella! Minua varten tehtiin säännöt, ja minut myönnettiin vain tarkoin valituille yrityksille. Kun ihmiset ostivat Norlynin sukkahousuja, Nokian wc-paperia ja Finnmatchin tulitikkuja, pakkauksissa kurkin minä. Minusta oli tullut suomalaisuuden merkki: avainta ja lippua seuraamalla ihmiset tiesivät heti ostavansa suomalaisia tavaroita.
Helsingin Aleksanterinkadun joulukadun avajaisissa vuonna 1965 kulkuetta johti Avainlippua kantava joulupukki.
On matkan varrelle sattunut myös huonompia aikoja: 1990-luvun alussa koko maa heräsi syvään lamaan ja alkoi keksiä kaikkia keinoja kansakunnan jaloilleen nostamiseksi. Merkitykseni kasvoi entisestään ja suomalaisuudesta tuli muotia. Melkoinen valonpilkahdus oli Suomen kultamitali jääkiekon MM-kisoissa vuonna 1995, ja joukkue saikin tästä hyvästä Avainteko-kunniakirjan. Samana vuonna minua alettiin myöntää myös Suomessa tuotetuille palveluille. Myös Lordi-yhtye sai pronssiin valetun muotokuvani vietyään vihdoin Suomen voittoon Euroviisuissa 2006, ja Suomen jääkiekkojoukkue puolestaan takorautaisen näköispatsaani voitettuaan toisen kerran MM-kultaa 2011.
Toukokuussa 2011 presidentti Tarja Halonen ojensi takorautaisen Avainlipun MM-kultaa voittaneelle Suomen jääkiekkomaajoukkueelle.
Ulkomuotoani hiottiin pariinkin otteeseen hieman modernimpaan suuntaan, ja itse olin näistä muutoksista erittäin mielissäni. Tänä päivänä olen virtaviivainen ja virkeä viisikymppinen, joka yhdistää perinteiset tuotevalmistajat ja palveluja tarjoavat yritykset, niin pienet kuin suuretkin suomalaisomisteiset yhtiöt, sekä monikansalliset konsernit. Jo yli 3 000 tuotetta ja palvelua kantaa minua mukanaan – se on melkoinen joukko se.
Lähde: Vuosisadan kampanja : Suomalaisen Työn Liitto 1912–2012. Seppälä, Mikko-Olavi. Suomalaisen Työn Liitto 2012.
