· Blogi

Osta työtä Suomeen -päivänä 1.12. valitaan suomalaista

Osta työtä Suomeen -päivää vietetään 1.12. jo yhdeksättä kertaa. Päivän tarkoitus on muistuttaa, millaisia myönteisiä vaikutuksia suomalaisten tuotteiden ja palveluiden ostamisella on. Jokainen kotimainen ostos lisää työllisyyttämme ja yhteiskuntamme verotuloja. Siis niitä tuloja, joilla maksetaan hyvinvointiamme. Suomalaisen tuotteen tai palvelun valinta ei siis ole hyväntekeväisyyttä vaan hyvällä tavalla itsekäs päätös. 

Kuukausi: huhtikuu 2019

· Blogi

Yritys, tee vastuullisuus näkyväksi – se vaikuttaa ostopäätökseen

Vastuullisuus on trendi, joka on tullut jäädäkseen. Se näkyy entistä enemmän nyt myös palveluissa ja tuotteissa, joita tarjotaan asiakkaille ja loppukäyttäjille. Yritysten vastuullisuus jaetaan kolmeen osa-alueeseen: taloudelliseen, sosiaaliseen ja ympäristövastuuseen. Jokainen näistä vastuullisuuden osa-alueista on menestykseen tähtäävälle yrityspäättäjälle tärkeä tekijä liiketoimintaa kehittäessä.

· Blogi

Kaukas on kiertotalouden kruununjalokivi

Metsäteollisuus on ollut Suomen talouden tukijalka 1800-luvun lopulta lähtien. Yksi sen perinteikkäimmistä yksiköistä on UPM:n Kaukaan tehdasalue, josta on viime vuosina tullut kotimaisen kierto- ja biotalouden kruununjalokivi. Siellä syntyy myös yhtiön Avainlippu-tuote, puhtaasti sinivalkoinen UPM BioVerno -diesel.

Hae Avainlippua!
Onhan siinä Avainlippu